Ammoniitit olivat nilviäisten pääjaksoon ja siinä pääjalkaisten luokkaan kuuluvia fossiilisia merieläimiä, joilla oli spiraalimainen hieman pässinsarvea muistuttava kuori. Eri lajeja tunnetaan useita tuhansia. Ammoniitit ilmestyivät noin 400 miljoonaa vuotta sitten siluuri- ja devonikausien vaihteessa ja hävisivät sukupuuttoon liitukauden lopun joukkotuhossa 65 miljoonaa vuotta sitten. Koska ammoniitit olivat hyvin yleisiä ja evoluutio tuotti muutaman miljoonan vuoden välein uusia lajeja edellisten kuollessa sukupuuttoon, ammoniittilajin määrittämisellä voidaan arvioida fossiilikerrostuman ikä (nk. johtofossiilit).
Ammoniitti kasvatti kuoren ympärilleen. Eläimen kasvaessa ja kuorikammion käydessä ahtaaksi se kasvatti seuraavan suuremman kammion, joten ammoniittien kuori lopulta muodostui sarjasta suurenevia kammioita, joista viimeisimmässä ja suurimmassa oli itse eläin. Ammoniitti sääteli uimasyvyyttään lisäämällä tai vähentämällä veden määrää tyhjissä kammioissa.
Ammoniitit luokitellaan lahkoihin kuoren rakenteen perusteella. Ammoniittien kuoret ovat kiertyneet tavallisesti tasomaisesti spiraaliin, mutta kuori voi olla myös suora, osittain kiertynyt (esimerkiksi Hamites) tai pitkittäin kiertynyt. Näitä jälkimmäisiä tyyppejä kutsutaan myös heteromorfisiksi ammoniiteiksi. Ammoniittilajit tunnistetaan muodon ja kasvusaumojen kuvioiden mukaan. Eri lajeja tunnetaan useita tuhansia. Nykyisistä eläimistä ammoniitit ulkoisesti muistuttivat eniten helmiveneitä (Nautilus).
Fossiilin synty
Noin 150 miljoonaa vuotta sitten ammoniitiksi kutsuttu merieliö, kierteiskuorinen pääjalkainen kuolee ja vajoaa meren pohjakerrokseen. Lihansyöjät syövät pehmeät osat. Sedimenttikerrokset peittävät tyhjän ammoniittikuoren ja kovettuvat kiveksi. Myöhemmin kivet nousevat maanpinnalle mannerliikunnoissa syntyneissä muuttuneissa kivilajeissa. Eroosiovoimat kuluttavat kiviä ja vihdoin fossiili päätyy päivänvaloon. Fossiilien keräilijä halkaisee kiven ja löytää fossiilin muotin, jonka eläin jätti jälkeensä.
Joskus eliön tai kasvin jäänteet hautautuvat ennenkuin ne mädäntyvät tai tuhoutuvat, ja sopivissa olosuhteissa ne säilyvät fossiileina. Tavallisesti vain eliön kovat osat, kuten hampaat, luut ja kuoret fossiloituvat.
Melkein kaikki fossiilit ovat säilyneet sedimenttikivissä, jotka ovat muodostuneet siltistä, savesta ja mudasta. Ne kerrostuvat nopeasti soiden, järvien ja valtamerien pohjalle luoden ihanteelliset olosuhteet kuolleen eliön nopealle hautautumiselle. Tämä on eräs syy, miksi useimmat fossiilit ovat rannoilla tai vedessä eläneiden eliöiden jäänteitä. Eliöiden luut tai kuoret säilyvät alkuperäisinä vain satunnaisesti. Tavallisesti eliön hautautuneet jäänteet muuttuvat. Kiven läpi tihkuva vesi saattaa liuottaa eloperäiset osat ja samalla korvata ne mineraalilla. Tapahtumaa kutsutaan kivettymiseksi, jossa muodostuu melkein täydellinen eläimen kopio.
Helmiveneet ja ammoniitit
Pääjalkaiset ovat aktiivisia ja erittäin merellisiä lihansyöjiä. Pääjalkaiset käyttävät vesisuihkua liikkuakseen veden läpi. Nykyisin sukupuuttoon kuolleet ammoniitit ja helmiveneet ovat kenties ketterimpiä ja älykkäämpiä selkärangattomia lihansyöjiä, jotka elivät kaiken syvyisissä merivesissä. Nämä eläimet kelluivat mieluummin vedessä kuin asustivat meren pohjalla. Siksi kivet joista niiden kuoria löydetään, eivät välttämättä heijasta ympäristöä, jossa ne elivät. Ammoniiteilla ja helmiveneillä oli suorat tai kierteiset lonkeroiset kuoret, joissa vanhat asuinlokerot olivat joko tyhjiä tai vuorattu mineraalikerroksella, joka toimi painolastina. Vanhempia lokeroita erottivat väliseinät, jotka jättivät selvät saumamerkit siihen, missä ne liittyivät ulkokuoreen. Helmiveneissä ne ovat yksinkertaisia s:n muotoisia kaaria, mutta ammoniiteissa on monen tyyppisiä, monimutkaisia, sahalaitaisia saumaviivoja. Ammoniittien kehyslinjojen yksityiskohtia on selvinnyt tutkimalla saumatyyppejä. Ammoniittien runsaus ja läsnäolo monen tyyppisissä sedimenttikivissä tekee niistä käyttökelpoisimpia biostratiigrafisista indikaattoreista. Kierteiset pääjalkaiset ovat hyvin yleisiä keski- ja myöhäispaleotsooisella sekä mesotsooisella ajalla. Helmiveneet ja ammoniitit olivat avointen trooppisten merien eläjiä ja niitä on runsaasti trooppisten riuttojen muodostamissa kalkkikivissä. Niitä voi myös löytyä syvempiin vesiin sekä rajoittuneisiin laguuneihin kerrostuneista saviliuskeista. Eräät kiinnostavimmista muodoista ovat kääpiölajeja, jotka luultavasti elivät sellaisten laguunien ylisuolaisissa vesissä, mutta useimmat löytyvät kalkkikivestä. Kuten kaksikuorisilla nilviäisilläkin, niiden kuoret koostuivat helmiäismäisestä kalkkimineraalista, aragoniitista. Useimmissa fossiilisissa kuorissa aragoniitti on muuttunut kalsiitiksi ja helmiäiskiilto on hävinnyt, mutta muutamissa muodoissa, tavallisesti saviliuskeissa säilyneissä, kuoret hohtavat kauniisti. Epäonneksi useimpien ammoniittien kuoret olivat niin ohuita, että ne ovat harvoin säilyneet fossiileina. Niitä on sisäisinä valoksina, joissa on säilynyt tunnistamisen kannalta tärkeä hieno saumarakenne. Marokon Atlasvuorilta on löydetty usein jopa satalukuisia ryhmiä suoria helmiveneitä kaikki yhdensuuntaisina. Pienemmät ammoniitit esiintyvät kääpiökasvustoissa ja täysikasvuiset saattavat olla vain 3-4mm läpimitaltaan, vaikka on löydetty muutamia läpimitaltaan yli 3 metrisiä kierteisiä ammoniitteja.
Kenttähavaintoja:
Fossiilien silmiinpistäviä kuvioita ja muotoja on pidetty suojaavina ja tehokkaina talismaaneina tuhansia vuosia.
Kaikkia fossiileja, riippumatta niiden ulkonäöstä, voidaan käyttää parantavissa tarkoituksissa:
Ammonite on suojaava kivi, joka vakauttaa ihmisen elämää.
Tukeva maadoitus ja vakaan elämän voima.
Se poistaa negatiivisuutta ja lievittää masennusta.
Auttaa saamaan yhteyden kaukaisiin muistoihin ja matkalle halki ajan ja avaruuden.
Se helpottaa synnytysprosessia ja rentoutumista.
Vahvistaa chakrajärjestelmää ja ylipäätään auttaa energian virtaamisessa.
Sitä voidaan käyttää keuhkojen ja raajojen häiriöiden hoidossa.
Se voi olla hyödyksi myös rappeutumissairauksissa.
Auttaa hyväksymään muutoksen ja elämän syklit.
Sillä on myös taipumus kannustaa ja vahvistaa selviytymisvaistoja. Se herättää meitä ajattelemaan koko maailman selviytymistä.
Astrologisesti vesimies - Värähtelyluku 9
Lähteet: Kivet ja fossiilit, Kivet&fossiilit. Love is in the earth, The essential crustal handbook