Kivimuna ammoniitti, oikosarvi fossiilimuna 60mm 168g ruskea

Ammoniitit olivat nilviäisten pääjaksoon ja siinä pääjalkaisten luokkaan kuuluvia fossiilisia merieläimiä, joilla oli spiraalimainen hieman pässinsarvea muistuttava kuori. Eri lajeja tunnetaan useita tuhansia. Ammoniitit ilmestyivät noin 400 miljoonaa vuotta sitten siluuri- ja devonikausien vaihteessa ja hävisivät sukupuuttoon liitukauden lopun joukkotuhossa 65 miljoonaa vuotta sitten. Koska ammoniitit olivat hyvin yleisiä ja evoluutio tuotti muutaman miljoonan vuoden välein uusia lajeja edellisten kuollessa sukupuuttoon, ammoniitti­lajin määrittämisellä voidaan arvioida fossiili­kerrostuman ikä (nk. johtofossiilit).

Ammoniitti kasvatti kuoren ympärilleen. Eläimen kasvaessa ja kuorikammion käy­dessä ahtaaksi se kasvatti seuraavan suuremman kammion, joten ammoniittien kuori lopulta muodostui sarjasta suurenevia kammioita, joista viimeisimmässä ja suurim­massa oli itse eläin. Ammoniitti sääteli uima­syvyyttään lisäämällä tai vähentämällä veden määrää tyhjissä kammioissa.

Ammoniitit luokitellaan lahkoihin kuoren rakenteen perusteella. Ammoniittien kuoret ovat kiertyneet tavallisesti tasomaisesti spiraaliin, mutta kuori voi olla myös suora, osittain kiertynyt (esimerkiksi Hamites) tai pitkittäin kiertynyt. Näitä jälkimmäisiä tyyppejä kutsutaan myös hetero­morfisiksi ammoniiteiksi. Ammoniittilajit tunnistetaan muodon ja kasvusaumojen kuvioiden mukaan. Eri lajeja tunnetaan useita tuhansia. Nykyisistä eläimistä ammoniitit ulkoisesti muistuttivat eniten helmiveneitä (Nautilus).

Fossiilin synty

Noin 150 miljoonaa vuotta sitten ammoniitiksi kutsuttu merieliö, kierteiskuorinen pääjalkainen kuolee ja vajoaa meren pohjakerrokseen. Lihansyöjät syövät pehmeät osat. Sedimenttikerrokset peittävät tyhjän ammoniittikuoren ja kovettuvat kiveksi. Myöhemmin kivet nousevat maanpinnalle mannerliikunnoissa syntyneissä muuttu­neissa kivilajeissa. Eroosiovoimat kuluttavat kiviä ja vihdoin fossiili päätyy päivän­valoon. Fossiilien keräilijä halkaisee kiven ja löytää fossiilin muotin, jonka eläin jätti jälkeensä.

Joskus eliön tai kasvin jäänteet hautautuvat ennenkuin ne mädäntyvät tai tuhoutuvat, ja sopivissa olosuhteissa ne säilyvät fossiileina. Tavallisesti vain eliön kovat osat, kuten hampaat, luut ja kuoret fossiloituvat.

Melkein kaikki fossiilit ovat säilyneet sedimenttikivissä, jotka ovat muodostuneet siltistä, savesta ja mudasta. Ne kerrostuvat nopeasti soiden, järvien ja valtamerien pohjalle luoden ihanteelliset olo­suhteet kuolleen eliön nopealle hautautumiselle. Tämä on eräs syy, miksi useimmat fossiilit ovat rannoilla tai vedessä eläneiden eliöi­den jäänteitä. Eliöiden luut tai kuoret säilyvät alkuperäisinä vain satunnaisesti. Tavallisesti eliön hautautuneet jäänteet muuttuvat. Kiven läpi tihkuva vesi saattaa liuottaa eloperäiset osat ja samalla korvata ne mineraalilla. Tapahtumaa kutsutaan kivettymiseksi, jossa muodostuu melkein täydellinen eläimen kopio.

Helmiveneet ja ammoniitit

Pääjalkaiset ovat aktiivisia ja erittäin merellisiä lihansyöjiä. Pääjalkaiset käyttävät vesisuihkua liikkuakseen veden läpi. Nykyisin sukupuuttoon kuolleet ammoniitit ja helmiveneet ovat kenties kette­rim­piä ja älykkäämpiä selkärangattomia lihansyöjiä, jotka elivät kaiken syvyisissä merivesissä. Nämä eläimet kelluivat mieluummin vedessä kuin asustivat meren pohjalla. Siksi kivet joista niiden kuoria löydetään, eivät välttämättä heijasta ympä­ristöä, jossa ne elivät. Ammoniiteilla ja helmi­veneillä oli suorat tai kierteiset lonke­roiset kuoret, joissa vanhat asuinlokerot olivat joko tyhjiä tai vuorattu mineraali­kerroksella, joka toimi painolastina. Vanhempia lokeroita erottivat väliseinät, jotka jättivät selvät saumamerkit siihen, missä ne liittyivät ulkokuoreen. Helmiveneissä ne ovat yksinkertaisia s:n muotoisia kaaria, mutta ammoniiteissa on monen tyyppisiä, monimutkaisia, sahalaitaisia sauma­viivoja. Ammoniittien kehyslinjojen yksityiskohtia on selvinnyt tutkimalla sauma­tyyppejä. Ammoniittien runsaus ja läsnäolo monen tyyppisissä sedimentti­kivissä tekee niistä käyttökelpoisimpia biostratiigrafisista indikaattoreista. Kierteiset pää­jalkaiset ovat hyvin yleisiä keski- ja myöhäispaleotsooisella sekä mesotsooisella ajalla. Helmiveneet ja ammoniitit olivat avointen trooppisten merien eläjiä ja niitä on runsaasti trooppisten riuttojen muodostamissa kalkki­kivissä. Niitä voi myös löytyä syvempiin vesiin sekä rajoittuneisiin laguuneihin kerrostuneista savi­liuskeista. Eräät kiinnostavimmista muodoista ovat kääpiölajeja, jotka luultavasti elivät sellaisten laguunien ylisuolaisissa vesissä, mutta useimmat löytyvät kalkkikivestä. Kuten kaksi­kuorisilla nilviäisilläkin, niiden kuoret koostuivat helmiäismäisestä kalkki­mineraa­lista, aragoniitista. Useimmissa fossiilisissa kuorissa aragoniitti on muuttunut kalsii­tiksi ja helmiäiskiilto on hävinnyt, mutta muutamissa muodoissa, tavallisesti savi­liuskeissa säilyneissä, kuoret hohtavat kauniisti. Epäonneksi useimpien ammo­niittien kuoret olivat niin ohuita, että ne ovat harvoin säilyneet fossiileina. Niitä on sisäisinä valoksina, joissa on säilynyt tunnistamisen kannalta tärkeä hieno sauma­rakenne. Marokon Atlasvuorilta on löydetty usein jopa satalukuisia ryhmiä suoria helmi­veneitä kaikki yhdensuuntaisina. Pienemmät ammoniitit esiintyvät kääpiö­kasvustoissa ja täysi­kasvuiset saattavat olla vain 3-4mm läpimitaltaan, vaikka on löydetty muutamia läpimitaltaan yli 3 metrisiä kierteisiä ammoniitteja.

Kenttähavaintoja:

• Liitukautiset kalkkikivet, Teksas ja Kansas, USA ja Eurooppa
• Triaskautiset kivet Kalifornia, USA
• Devonikautiset kivet New York, USA
• Permikautiset kalkkikivet, Keski-Eurooppa
• Liitukautiset laguuniin kerrostuneet saviliuskeet, kääpiömuodot
• Himalajan jurakautiset kivet.

Fossiilien silmiinpistäviä kuvioita ja muotoja on pidetty suojaavina ja tehokkaina talismaaneina tuhansia vuosia.

Kaikkia fossiileja, riippumatta niiden ulkonäöstä, voidaan käyttää parantavissa tarkoituksissa:

•     

• Ammonite     on suojaava kivi, joka vakauttaa ihmisen elämää.    

      

• Tukeva     maadoitus ja vakaan elämän voima.

      

• Se     poistaa negatiivi­suutta ja lievittää masennusta.

      

• Auttaa     saamaan yhteyden kaukaisiin muistoihin ja matkalle halki ajan ja     avaruuden.

      

• Se     helpottaa synnytysprosessia ja rentoutumista.    

      

• Vahvistaa     chakrajärjestelmää ja ylipäätään auttaa  energian     virtaamisessa.

      

• Sitä     voidaan käyttää keuhkojen ja raajojen häiriöiden hoidossa.    

      

• Se     voi olla  hyödyksi myös rappeutumissairauksissa.

      

• Auttaa     hyväksymään muutoksen ja elämän syklit.

      

•    Sillä on myös taipumus     kannustaa ja vahvistaa selviytymisvaistoja. Se herättää meitä     ajattele­maan koko maailman selviytymistä.    

Astrologisesti vesimies 

Värähtelyluku 9

Lähteet: Kivet ja fossiilit, Kivet&fossiilit. Love is in the earth, The essential crustal handbook

   Toisessa kuvassa vertailun vuoksi muita kivimunia.