Vulkaniitteja ovat esimerkiksi diabaasi, basaltti, kvartsiporfyyri ja hohkakivi.
Vulkaniitti tunnetaan myös yksinkertaisesti nimellä pintakivi. Vulkaniitit syntyvät maan pinnalle tunkeutuneesta magmasta eli laavasta jähmettymällä. Pintakivien kemiallinen koostumus on sama kuin syväkivilläkin, mutta fyysinen rakenne on varsin erilainen erilaisista jähmettymisolosuhteista johtuen. Pintakivien perusrakenne on varsin pienirakeista, mutta seassa on myös suurempia hajarakeita. Kiveen on saattanut jäädä myös onteloita.
Hohkakivi, aikoinaan myös pimpsikivi, on hohkainen, runsaasti kaasurakkuloita sisältävä, lasiksi jähmettynyt laava. Se on mineraalikoostumukseltaan tavallisesti lipariittia tai trakyyttiä, toisinaan myös andesiittia ja dasiittia. Hohkakiveä on laavavirroissakin, mutta enemmän sitä on irtonaisissa, ilmaan viskautuneissa tulivuoren aineksissa. Hohkakivi on vettä keveämpää ja kelluvaa.